
HALLITUS l JÄSENASIAT l YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT l YHTEYSTIEDOT l MYYNTITUOTTEET l MAKSUT
![]()
Hallitus
kaudelle 2010-2011 on valittu 5.12.2009, ohessa hallituksen
jäsenten esittelyt ja päävastuut.
Laura Fabritius
Puheenjohtaja
Olen Vantaalla asuva hevosharrastaja ja kahden
friisitamman omistaja. Lajinani on ratsastus
ja hyvin pienimuotoinen kasvatustoiminta, haaveena on vielä
joskus päästä keskittymään
valjakkoajon harrastamiseen. Kotoa löytyy myös kaksi koiraa,
joiden kanssa harrastan raunioita ja jäljestystä.
Kuvassa Laura ja Orvokki kesällä 2006
Erja Merivirta
Rahastonhoitaja
Olen 29-vuotias ja asustelen Vantaalla. Hevosia olen
harrastanut yli 20 vuotta, ja tällä hetkellä omistan
14-vuotiaan
KWPN-ruunan. Yhteistä taivalta on kertynyt jo yli 7-vuotta.
Friisiläishevosyhdistyksen hallituksessa olen jo viidettä
vuotta,
tällä kertaa rahakirstun valtiaana.
Kuvassa Erja hevosensa Lucin kanssa
Marja Hirvonen
Webmaster
Hei, olen hevosharrastaja Vantaalta, ja kuulun yhdistyksen
perustajajäseniin.
Omia hevosia minulla on ollut kaikkiaan 5, tällä hetkellä
omistan friisiruuna Gatsen
sekä yhdessä ystäväni kanssa KWPN-ruuna Mircodionin.
Kuvassa Marja ja Gatse keväällä 2008
Mia Stellberg
Keuring - koordinaattori, Varapuheenjohtaja
Hei, Olen ollut mukana yhdistyksen toiminnassa v. 2006.
Minulla on 7 hevosta, joista 2 on rodultaan friisiläisiä;
tammat Topaz ja Iris.
Harrastan Sipoolaisella maatilallani myös pienimuotoista
kasvatustoimintaa.
Kuvassa
Mia Topaz:n kanssa elokuussa 2007
Juhani Salminen
Rekisteröintiasiat, PR
Hei, olen Juhani Salminen, 44-vuotias yrittäjä
Kokemäeltä. Tallissamme on tällä hetkellä 8 hevosta, kaikki
friisiläisiä. Mieluisa tehtäväni yhdistyksessä on rodun ja
yhdistyksen julkisen tunnettavuuden edistäminen sekä
rekisteröinti-ja jalostusasiat.
Kuvassa Juhani Hollannissa kesällä 2008
Katariina
Nuutinen
Jäsensihteeri, Tuotetilaukset
Hei,
olen hevosharrastaja Hyvinkäältä ja nyt vuoden verran ollut
mukana yhdistyksen toiminnassa.
Omistan friisiruuna Ramonin jonka hain Hollannista 2 vuotta
sitten. Perheeseen kuuluu lisäksi hevoshullu tytär sekä kolme
koiraa, pari kissaa ja marsu.
Kuvassa Katariina ja Ramon
Laura Pulli
Kilpailuvastaava
Tervehdys!
Olen Nurmijärvellä asuva pikkutytöstä asti talleilla
pyörinyt kahden lapsen äiti.
Hevoskokemukseni olen saanut vuosien varrella niin ratsu-
kuin ravipuoleltakin.
Sekä este- että kouluratsastus ovat minulle tuttuja, vaikkakin
nykyisen friisiläistammani
Fardau JV:n kanssa keskitymmekin täysillä
kouluratsastukseen. Olen myös ollut alusta asti
mukana eräässä friisiläiskatrillissa
Kuvassa Laura ja katrillihevonen Ulrik
Pilvi Lehtimäki
Sihteeri
Olen
Nurmijärvellä asusteleva hevosharrastaja. Friisiläisiin olen
tutustunut vasta tämän vuoden aikana, ja käynkin eräällä
friisiläisellä ratsastamassa viikottain ratsastustuntien
lisäksi. Oma friisi on vielä haaveissa, mutta sellainen minulle
vielä jonain päivänä tulee kyllä. Perheeseeni kuuluu mies
sekä hänen kaksi lastaan. Vapaa-ajalla, silloin kun ja
jos sitä jää, urheilen, luen tai olen perheen kanssa
Kuvassa Pilvi ja Hande
![]()
Tämä sivu kuuluu Suomen Friisiläishevosyhdistys ry:n sivustoon
www.friisilainen.fi
KOPIOINTI ON KIELLETTYÄ! COPYING IS NOT ALLOWED!